suomeksi  česky  english 

Tarkennettu haku

Tšekkiläis-suomalaisten suhteiden historia

Ensimmäiset yhteydet

Tšekkiläis-suomalaiset suhteet juontavat juurensa 1300-luvun lopusta, jolloin pohjoismaista tuli myös suomalaisia opiskelemaan Prahan yliopistoon. He sitten kotimaassaan toimivat hengellisessä hallinnossa ja osasta heistä tuli myös poliittisia vaikuttajia. Vuonna 1578 Olomoucin jesuiittakampuksen yhteyteen perustettiin Colegium nordicum, erikoisseminaari katollisten missionäärien kasvatusta varten, jossa opiskeli myös useita suomalaisia, jotka palattuaan kotiin toimivat salassa katollisina hengellisissä tehtävissä. Kaarle-herttuan vallan aikana lisääntynyt katollisten vaino kuitenkin johti yleensä heidän paljastamiseen, erottamiseen tehtävistään ja karkottamiseen maasta.

Suomalaiset protestanttijoukkojen riveissä

Erillinen luku on suomalaisten läsnäolo Böömissä 30-vuotisen sodan aikana, jolloin Ruotsin armeijan riveissä taisteli noin 24 000 suomalaista sotilasta ns. ”hakkapeliitat”, joilla sanottiin olevan yliluonnollisia ja maagisia kykyjä. Juuri suomalaiset veivät Prahasta vuonna 1648 Strahovin kirjaston ja Strahovin luostarin arvoesineitä mukaan lukien hopeaa sulatetusta yliluonnollisenkokoisesta pyhä Norbertin patsaasta, jonka oli luostarille lahjoittanut Polyxena Lobkovicista. Strahovin kirjasto vietiin Turkuun, jossa Josef Dobrovský näki sen vuonna 1792 matkallaan silloiseen Ruotsiin ja Venäjälle; kirjasto tuhoutui vuonna 1827 kaupungin palossa.

Tšekkiläisten ja suomalaisten kansanherättäjien yhteistyö

1800-lukuun saakka Tšekin yhteydet Suomeen (aikaisemmin osana Ruotsia, vuodesta 1809 Suomen suuriruhtinaskunta Venäjän keisarikunnassa, v. 1812 pääkaupunki siirretty Turusta Helsinkiin) olivat vähäisiä ja koskivat lähinnä matkailijoiden tai teologien harvoja vierailuja.

1800-luvulta alkaen Suomen kansa alkoi saada tietoja Tšekin kansanliikkeestä, tšekkien huipentuneen valtio-oikeudellisen taistelun aikana Suomessa julkaistiin F. Palackýn kirjoituksia. Ehkä merkittävin tapahtuma kahdenvälisissä suhteissa 1800-luvum loppupuolella oli toimittaja Anton Fredrik Almbergin oleskelu Prahassa. Hänet tunnettiin salanimellä Antti Jalava ja hän tutustui Palackýyn, Riegeriin ja Náprstekiin. Hän oli saanut tiedon itsenäisen tšekkiläisen yliopiston vaatimuksesta, ihaillut oppimisvelvollisuutta ja panosta tšekin kielen opettamiseen kouluissa. Hän oli kirjoittanut usean kuukauden kestäneestä Böömin oleskelustaan kirjoitussarjassa Kirjeet ulkomailta, joka julkaistiin aikakauslehdessä Uusi Suometar. Jo vuonna 1866 kirjallisuuskriitikko V. B. Nebeský kertoi suomalaisesta Kalevala-eepoksesta, jonka Elias Lönnrot julkaisi ensimmäistä kertaa vuonna 1835 ja lopullisessa muodossa vuonna 1894. Kalevalan on kääntänyt tšekin kielelle Josef Holeček, joka sen vuoksi oli oppinut suomen kielen. Tšekinkielinen käännös koko Kalevalasta ilmestyi vuonna 1895 yhtenä ensimmäisistä täydellisistä käännöksistä.

Itsenäisten valtioiden synty ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja sodanvälinen aika

1800- ja 1900-luvun taiteessa tšekkiläinen lehdistö alkoi huomioida suomalaisten itsenäisyyspyrkimyksiä. Aluksi selvästi venäjänmieliset kommentit, jotka arvostivat Suomea epäkiitollisuudesta Venäjää kohtaan, olivat vähitellen muuttuneet arvioimaan suomalaisia pyrkimyksiä laillisiksi. Viimeiset 25 vuotta ennen ensimmäistä maailmansotaa tšekkiläinen lehtikatsaus todistaa maan lehdistön suurta tietoisuutta suomalais-venäläisestä riidasta, samalla kuitenkin heijastaa riitoja tšekkiläisellä poliittisella näyttämöllä ja mielipiteiden poliittista vastakkainasettelua.

Olosuhteet, joissa ensimmäisen maailmansodan lopussa itsenäiset valtiot Tšekkoslovakia ja Suomen tasavalta syntyivät, olivat niin erilaiset, että ne eivät automaattisesti johtaneet diplomaattisuhteiden solmimiseen. Hieman epäselvän ulkopoliittisen suuntautumisen ja siviilisodan jälkeisen sisäpoliittisen tilanteen vuoksi Suomi ei ollut alussa Tšekkoslovakian erityismielenkiinnon kohteena. Aloite diplomaattisuhteiden solmimiseen tuli Suomen taholta. Suomen hallitus pyysi Suomen tasavallan tunnustamista de iure nootilla 31.12.1919, Tšekkoslovakia tunnusti Suomen 28.4.1920 ja vasta helmikuussa 1921 Tšekkoslovakian hallitus vastasi pyyntöön diplomaattisuhteiden solmimiseksi. Syyskuussa 1923 avattiin Helsingissä konsulaatti, jolla ei kuitenkaan ollut diplomaattisia valtaoikeuksia. Kauppasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen vuonna 1927 solmittiin myös diplomaattisuhteet – vuodesta 1927 lähtien Helsingin konsulaatti oli korotettu lähetystöksi. Kun saksalaiset olivat miehittäneet Tšekinmaan, Suomen viranomaiset suhtautuvat kielteisesti Tšekkoslovakian edustuston toiminnan jatkumiseen, joten 15.3.1939 edustusto suljettiin ja Tšekkoslovakian passit mitätöitiin.

Toinen maailmansota ja suhteiden uusiminen sodan jälkeen

Tilanne toisen maailmansodan aikana oli keskinäisten suhteiden kannalta epäselvä ja monimutkainen. Münchenin sopimuksen aikana Suomi halusi olla tiukasti puolueeton ja lisäksi siellä vallitsi laaja ymmärtämys sudeettisaksalaisia kohtaan (samoin kuin neuvotteluissa tšekkiläis-saksalaisesta julistuksesta 90-luvun jälkipuoliskolla, jolloin suomalaiset mekaanisesti vertailivat sudeettisaksalaisten karkottamisen Karjalan suomalaisten evakkoon). Suomella oli Tšekkoslovakian sympatiat talvisodan aikana 1939-40, kun taas Suomen liittoutuminen Saksan kanssa jatkosodan aikana 1941-44 ei ymmärretty lainkaan.

Diplomaattisuhteet uusittiin Suomen aloitteesta vuonna 1946 ja Tšekkoslovakian lähetystö aloitti toimintansa Suomessa 30.6.1947. Vuonna 1959 Prahan ja Helsingin lähetystöt muutettiin suurlähetystöiksi.

Vuoden 1948 alussa kehitys molemmissa maissa oli samankaltainen, suomalaiset kommunistit puhuivat ”Tšekkoslovakian tiestä”. Heinäkuun vaalitappion jälkeen v. 1948 kommunistit eivät päässeet hallitukseen kuin vasta vuonna 1966 eivätkä he koskaan ole olleet keskeisissä johtotehtävissä. Tiiviit kahdenväliset suhteet 1950-luvulla ylläpidettiin ainoastaan kommunististen puolueiden ja niiden järjestöjen välillä lähettämällä valtuuskuntia puoluekokouksiin.

Prahan kevät

Uudistusprosessi Tšekkoslovakiassa vuonna 1968 herätti Suomessa enemmän kiinnostusta Tšekkoslovakian tapahtumista ja nopeutti Suomen kommunistisen puolueen sisäistä jakautumista ts. eurokommunistiseen ja dogmaattiseen stalinistiseen siipeen, joka on muodostunut marginaalisesta vähemmistöstä. Tšekkoslovakian miehitys aiheutti järkytyksen, suomalainen lehdistö tuomitsi miehityksen. Suhteellisen myötämielisesti miehitystä vähättelemällä siihen suhtautui presidentti Urho Kekkosen valtapuolueen, keskustapuolueen (ent. maalaispuolue) lehti. Suomen hallitus ei ottanut ns. Tšekkoslovakian kriisiin virallista kantaa.

Suhteet ns. Tšekkoslovakian normalisoinnin aikana

Normalisoinnin aikana presidentti Kekkonen aloitti aktiivisten kahdenvälisten suhteiden jakson. Vuonna 1969 hän vieraili Tšekkoslovakiassa ja vuonna 1970 presidentti L. Svoboda vieraili Suomessa. Vuoteen 1975 saakka korkeiden valtion tai puolueen edustajien vierailuja on ollut vuosittain. Vuonna 1975 Helsingissä järjestettiin ETYK:n päätösvaihe, joka oli Suomen diplomatian monivuotisen ponnistelun tulos. Hyvin aktiivinen toiminta Idän ja Lännen välisen sillan rakentajana oli laajentanut Suomen diplomatian liikkumavaraa ja puolueettoman maan asemaa myös neuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa. Sama linja jatkui myös Kekkosen seuraajan presidentti Mauno Koiviston aikana.

Yhteistyö Samettivallankumouksen jälkeen

1980-luvun lopulla kahdenvälisten suhteiden intensiteetti laantui, Suomen kansalaisten ja poliitikkojen huomion herätti vasta kommunismin vastaisen opposition toiminta ja järjestelmän kaatuminen marraskuussa 1989. Keskinäiset suhteet ovat muuttuneet, kanssakäyminen virallisella tasolla sekä arkielämässä on lisääntynyt. Toukokuussa 1991 Suomessa vieraili presidentti Václav Havel pohjoismaiden kiertomatkalla. Tšekkoslovakian jakautuminen otettiin Suomen julkisuudessa vastaan ymmärtävästi (mainittiin Norjan irtautuminen Ruotsista v. 1905). Kesäkuussa 2005 Tšekin tasavallan presidentti Václav Klaus teki valtiovierailun Suomessa.